Pakko myöntää että hiukan naurahdin huomatessani kuinka kaksi edellistä postaustani eroavat räikeästi keskenään. Mietin että voivatko ne olla edes saman ihmisen kirjoittamia ja jos ovat kumpi on kirjoitettu valheellisesti?

Molemmat ovat siis lähtöisin omasta kynästäni ja molemmat olen kirjoittanut täysin rehellisellä tunteella. Tervetuloa elämääni. Tälläistä tämä on. Ikinä ei tiedä mikä fiilis seuraavana päivänä on. Vähän kuin Suomen kesä. Hyvästä fiiliksestä on nautittava kuin se olis viimeinen koska ikinä ei tiedä mitä seuraava päivä tuo tullessaan.

Onko edes mahdollista elää elämäänsä johdonmukaisesti? Voisiko joku ilmoittautua ja kertoa kuinka se tehdään? Vai olisiko se kuitenkaan sitä mitä haluan. Ainakin elämä on yllätyksellistä, kun ei tiedä aamulla onko tänään itsensä kaveri vai pahin vihollinen. Pientä stressiä se tosin aiheuttaa, kun aina pitää olla varuillaan hyökkääkö itsensä kimppuun kierosti takaa vai lyökö itseään suoraan naamaan.

Välillä on ihan kivaakin.

Sanoisin, että on tässä kuitenkin jonkinlainen johdonmukaisuus mukana. Pyrkimyshän on varmaankin se, että hyväksyisi itsensä ja saisi sitä kautta rauhan. Ja vaikka kuinka aihetta inhoankin, niin myös se, että voittaisi pelkojaan ja uskaltaisi elää. Voin kertoa, että hyvin mielellään skippaisin edellisen kokonaan ja vain uskaltaisin elää. En nimittäin ole niitä ihmisiä, jotka tykkäävät haastaa itseään ja ovat koko ajan innokkaasti epämukavuusaluellaan. Inhoan koko sanaa. Sen voisi poistaa suomenkielestä kokonaan ja lupaan, että en koskaan enää kirjoita sanaa täällä.

Itsensä hyväksyminen ja pelkojen kohtaaminen. Varmoja keinoja tuntea epämukavuutta ja epäjohdonmukaisuutta ja hallitsemattomia tunteita, että sikäli toimintani on melko johdonmukaista.

Usein saan myös itseni kiinni siitä, että haaveilen pääseväni jatkuvaan onnen tunteeseen. Että toimintani johtaisi minut seesteiseen onnen tunteeseen, mistä käsin olisi helppo hyväksyä itsensä ja muut ja elämä olisi helppoa ja ihanaa. No niin. Ei tule onnistumaan ihan tuolla tasolla, mutta periaatteessa uskon, että saavutettuaan tietyn rauhantunteen itsesnä kanssa on varmasti helppo kokea onnea, mutta eivät haasteet varmasti koskaan katoa elämästä. Eivätkä haasteet olisi haasteita, jos ne aiheuttaisivat ainostaan miellyttäviä tuntemuksia. Siis kaikista negatiivisista tunteista ei varmasti koskaan pääse eroon , mutta uskon vahvasti siihen että negatiivisuuteen jumittumisesta voi päästä eroon. Ja pelkästään se olisi mahtavaa. Kokea hetken suunnatonta vitutusta jostakin aiheesta ja sitten vain päättää tuntea toisin.

Oppisi siis hallitsemaan omia tunteistaan.

Koska mitä järkeä elämässä olisi jos ei tuntisi mitään? Tai jos tuntisi pelkkää onnea. Eikähän sekin, ilman toista ääripäätä, alkaisi puuduttaa. Mutta jos tuntisi kaikkia tunteita ja voisi itse päättää milloin on aika siirtyä seuraavaan, eikö se olisi parasta.

Alkuun pitäisi varmaan hyväksyä kaiki tunteet, jotta niitä voisi tuntea. Usein ahdistushan tulee juuri siitä että ei uskalla tai halua tuntea jotakin tunnetta. Jos olisi vapaa tuntemaan jotain, olisi vapaa tuntemaan myös jotain toista, eikä jäisi jumiin mihinkään tunteeseen.

Voisin itse ensimmäiseksi hymyssä suin hyväksyä oman epäjohdonmukaisuuteni ja hallitsemattomuuteni, ja tuntea ihan mitä vaan.

Rakkaudella (tai ihan millä vaan) Minna