Olisi todella mukava joskus syyttää muita omista ongelmista, mutta valitettavan hyvin jo ymmärrän sen tosiseikan että me itse luodaan oma elämämme ja ne ongelmat sen mukana. Olisi mukava joskus valita lounasseuraksensa joku helpompi tyyppi, mutta ei, oma perse tulee väkisinkin mukaan. Kuinka moni jättäisi itsensä välillä kotiin ja lähtisi pitämään hauskaa ilman itseään? Voin ilmoittautua siihen tapahtumaan. Kuinka ärsyttävää kuunnella aina sitä samaa nalkutusta oman päänsä sisällä, joka ei vaan lopeta, vaikka kuinka pyytäisi kauniisti, huutaisi kovaa, lahjoisi tai meditoisi. Ärsyttävästä kumppanista voi aina erota, mutta entä jos on itse se ärsyttävä? Mitäs sitten?

Kuinka mukavaa olisi syyttää Suomen valtiota, naapuria, lapsia tai sinkkuutta omasta epämiellyttävästä olostaan. Yritänkin välillä, mutta se ei auta kun se nalkuttaja kuiskii koko ajan totuuksia pään sisällä. Hajottavaa.

Olet oman elämäsi luoja.

No voi v*ttu, voisinko hoitaa asiat vähän paremmin. Nyt nimittäin mättää joka sektorilla. Työntekijät makaa lamaantuneena, koska toimarilla ei ole paletti kasassa. Nyt tarvitaan kipeästi kiusallinen tyky-päivä, jolloin kaikki yhdessä voidaan leikkiä seuraleikkejä ja olla onnellisia siitä, että kohta päästään taas tavalliseen arkeen.

Ja yt-neuvotteluista ei ole apua, koska potkuja ei voi antaa ja uusia tyyppejä on mahdoton palkkaa, koska tässä firmassa virat ovat elinikäisiä. Voisiko jonkinlainen vallankumous muuttaa asioita? Kuinka saa diktattoritoimitusjohtajan pois vallasta? Missä on luottamusmies? Kuinka saadaan rauha oman pään sisään, kun sama tyyppi on diktaattori, alistunut työläinen, vallankumoustaistelija ja luottamusmies? Ja kaikki vetää omaan pussiin.

Voiko tämän firman tulevaisuus olla kovinkaan menestynyt?

Olen siis uskomattoman kyllästynyt omiin ajatuksiini, lähinnä niihin negatiivisiin. Ja oikeastaan, en jaksaisi kuunnella enää edes niitä positiivisiakaan. Aina ei vaan jaksais kuunnella itseään. Haluaisin lomaa itsestäni. Onko liikaa pyydetty? Ihan tavallinen lomakin olisi jees, mutta sinnekin pitäisi lähteä itsensä kanssa. Ja voi sitä lomastressin määrää, mikä siitäkin syntyisi. EI kiitos. Lopputilikin houkuttelisi, mutta se on niin lopullinen että ei kuitenkaan. Ilmeisesti on siis jonkinlaista toivoa kuitenkin tähän firmaan. Tällä hetkellä tosin ärsytyskäyrä on virittynyt niin huippuunsa, että korvissa soi. Toivon helähdyksiä on vaikea kuulla kun omat ajatukset v*ituttaa niin paljon että meinaa henkeä ahdistaa.

Mites sulla? Onko parempi fiilis?

(Ei nyt niin rakkaudella) Minna