Näytän tyyneltä, mutta sisälläni kiljun ilosta. Iloitsen koska pystyn tuntemaan totena yläpuolella olevan lauseen. Olen aivan vaiheessa elämässäni, mutta mitä sitten? Silti tunnen itseni hyväksi. Aina on mahdollisuus kasvaa ja kehittyä, oppia uutta. Mutta tärkeä kysymys kuuluu. Miksi teet, mitä teet? Teetkö elämässä asioita oppimisen ja kokemusten takia, vai siksi että tulisit paremmaksi, vihdoin tarpeeksi hyväksi? Jos vastasit kyllä jälkinmäiseen, tulee tiestäsi pitkä. Oikeastaan loppumaton. Et pääse koskaan perille, ellet ymmärrä, että olet jo perillä. Olet varmasti lukenut samasta aiheesta aiemminkin ja toivon että luet tulevaisuudessa niin monta kertaa että oikeasti tunnet sen.

Sillä, olet jo tarpeeksi hyvä.

Tämä tunne tietenkin horjahtelee elämäsi mukana. Tuskin tunnet mahtavaa oloa, jonkin suuren epäonnistumisen jälkeen, mutta jos olet jo pitkällä itsesi hyväksymisessä, pääset aina vain helpommin ylös epäonnistumisen kampattua sinut maahan. Ja opit nopeammin nauramaan mokallesi.

Kuinka usein olet nähnyt pienen, kävelemään opettelevan lapsen jäävän maahan makaamaan lamaatuneena horjahdettuaan? Ei lapsi lamaannu epäonnistumisesta, koska hän ei koe olevansa epäonnistunut. Me sen sijaan, koemme olevamme epäonnistujia jos epäonnistumme. Missä vaiheessa tälläinen järjestelmävirhe on päässyt syntymään?

Joku ehkä ajattelee, että eihän elämässä pärjää jollei ole tarvetta tulla paremmaksi. Niin, se on ehkä totta, mutta voisiko se perustua oppimisen iloon ja kokemusten hankkimiseen, puhtaasta elämäninnostuksesta? Miksi taustalla pitäisi olla ajatus että olemme jotenkin vajavaisia ja meidät täytyy korjata paremmiksi. Miksi emme voisi tuntea olevamme jo hyviä ja siitä ilosta käsin etenesimme kohti uusia asioita.

Kenekään muun ei tarvitse sinua hyväksyä, mutta älä sinä taistele itsesi kanssa. Älä ilmanyrkkeile itseäsi vastaan, vaan tee jotain pysäyttävää. Hyväksy itsesi.

Ja hyväksymällä itsesi, hyväksyt kuin taikaiskusta myös muut ja tajuat että ihmisethän ovat oikeastaan aika kivoja. Etkä edes enää tarvitse kenenkään hyväksyntää. Ja koska et tarvitse hyväksyntää voit rauhassa kokeilla, epäonnistua, kaatuilla ja nauraa niiden kivojen ihmisten kanssa. Ja voin luvata että joku niistä kivoista vieläpä auttaa sinut ylös maasta takaisin jaloillesi.

Jos minä, todella suuri epäonnistumisen pelkääjä pystyn kirjoittamaan näin mahtipontisen tekstin aiheesta ja vielä uskoa siihen mitä olen kirjoittanut, niin silloin pystyt sinäkin, siis uskomaan siihen, että olet just hyvä noin.

Rakkaudella Minna