Väsyttää. Kerroin aiemmin, että minut hyväksyttiin opiskelemaan kirjoittamisen perusopintoja Jyväskylän avoimeen yliopistoon. Koska asun pääkaupunkiseudulla suoritan opinnot Helsingissä ja osittain verkossa. Ensimmäisen lähiopetusviikonlopun jäljiltä olo on tyhjä ja turta.

Jännityksestä johtuen, olo on fyysisestikin väsynyt. Aivan kuin olisin antanut kaikkeni, vaikka istuinkin vain paikallaan. Olen todella kova jännittämään ja se vie voimia, mutta olen jo paremmin oppinut toimimaan jännityksen kanssa. En anna sen enää niin paljon rajoittaa elämääni. Ja hyväksyn sen, että jännittävän asian jälkeen, olo on todella väsynyt jonkin aikaa.

Toinen jalkani on oven välissä, lähdössä Fidaan ja silmät vilkuilevat kahvinkeitintä. Olisi helpompi lähteä tekemään löytöjä kirpparille, kuin istua kirjoittamassa, mutta vielä en kuitenkaan anna periksi.

Ensimmäisen päivän jälkeen, oloni oli todella hyvä ja tunsin vahvasti, että olen juuri siellä missä pitääkin. Toisen päivän jälkeen taas tunsin pääkipua ja ahdistusta. Omat tekstit tuntuivat mahtipontiselta turhalta yrittämiseltä. Ja tunsin oloni typeräksi ja lapselliseksi.

Taistelen muutenkin elämässä, siitä että millä lailla olisin minä ja kuinka voisin tehdä asiat omalla tavallani anteeksi pyytelemättä. Usein, kun olen vahvasti ollut oma itseni ja ilmaissut itseäni vapaasti, olen tuntenutkin oloni itserakkaaksi mahtailijaksi, joka luulee itsestään aivan liikoja.

Jokaisella kirjoittajalla ja kirjailijalla on oma tyylinsä, mutta milloin oma tyyli onkin vain maneeri tai itsensä toistamista? Miten voi uudistaa itseään, ilman että hävittää itsensä samalla? Toisaalta pitää olla vahva oma ääni ja tyyli, mutta milloin sekin käy tylsäksi?

En ole päässyt alkua pidemmälle ja mietin jo muiden kyllästyttämista. Jaksanko itsekään omaa tyyliäni? Ja mikä edes on oma tyylini?

Ensimmäisessä kirjoitusharjoituksessa piti valita sokkona kortti ja kertoa sen pohjalta yhdellä virkkeella, mitä kirjoittaminen itselle merkitsee. Sain jokerin.

“Kirjoittaminen on minulle väylä maailman ja sanojen runsauteen, mahdolliseen ja mahdottomaan.”

Kirjoitin tuon, koska tulkitsin jokerin olevan yllättävä tekijä, kaiken mahdollistaja ja erikoislaatuinen. Aivan kuin kirjoittaminen parhaimmillaan. Runsautta edustavat kolme kahdeksikkoa. Kahdeksan kun on runsautta edustava luku. Ei hullumpi viesti maailmankaikkeudelta opintojen alkuun.

Seuraavassa harjoituksessa piti kirjoittaa viiden virkkeen kirjoittajaesittely itsestään viidessä minuutissa.

“Kirjoitan, koska tuli polttaa allani, pelon demoni väittää etten pysty ja tökkii tulikuumalla seipäällään. Kirjoitan, koska yläpuolellani oleva maailmanparantaja eukko huutaa vuorenrinteeltä ja muistuttaa uudesta maailmasta. Kirjoitan koska tasaisesti palaan lapseksi, joka ei tiedä muusta. Kirjoitan, koska olen jo kirjoittanut, koska demoni, maailmanparantaja eukko ja lapsi ovat jo itseni kirjoittamia. Istun ja katson meitä neljää ja jatkan kirjoittamista.”

Siinä.

Jossain kohti päivää havahdun siihen että tunnen äkkiä itseni lapsellisen innostuneeski omästa tekemisistani. Monet muut kirjoittavat itsestään hauskan ironisesti. Ja sitten olen minä ja mahtipontisuuteni. Jotenkin hävettää, mutta oikeastaan olen kuitenkin ylpeä siitä, etten vähättele tekstejäni tai tekemistäni.

Kirjoituskurssillamme Vantaan sanataidekoululla on ollut sääntö, että jos vähättelee tai haukkuu itseään tai omia tekstejään joutuu tarjoamaan pullat seuraavalla kerralla. Todella järkevä sääntö, sillä muuten puolet kurssista menisi siihen, että jokainen vuorollaan tottumuksesta haukkuisi itseään ja tekstejään. Ja ketä se hyödyttäisi. Omaa tekstiään pitää katsoa kriittisellä silmällä, mutta jokainen tietää sen, kun itsestään tai tekemisestään kiusaantuneena, on helpompi mennä ironian tai vähättelyn taakse.

Teksti pöytään ja selkä suoraksi. Oli se kuinka mahtipontista tai tylsää tahansa.

Oma tyyli muodostuu luultavasti ajan kanssa. Asiat ja kirjoittaminen loksahtelevat paikoilleen luonnollisesti. Ja ehkä oma tyyli on asia, mitä ei itse kannata tai tarvitse edes miettiä.

Jääköön se muiden tulkittavaksi.

Rakkaudella Minna