Olen kolmekymmentäneljä ja ns. aikuinen. Justiinsa niin. Niin sanotusti aikuinen. Esitän aikuista aina tarpeen tullen, vanhempainilloissa, vakuutusyhtiöissä, pankissa ja puoli tutuille. Jos kävisin treffeillä, varmaankin esittäisin, siksi en käy. En käy myöskään luonaspalavereissa, työmatkoilla ulkomailla, en tarkista sähköpostia kuin kerran päivässä. Ei ole tarvetta enempään. Eräässä koulutuksessa olin juuri, ja ensimmäiseksi piti googlettaa sana konversio. Onneksi on google. Muuten olisi pitänyt esittää, että tiedän mitä se tarkoittaa. Koulutuspäivän jälkeen olin aivan puhki kaikesta siitä esittämisestä. Kävimme myös lounaalla. Kuuluin hetken aikuisten maailmaan.
En ole asunut ulkomailla. Opiskellessani asuin kaksi vuotta toisella paikkakunnalla yksin. Paikkakunta oli Vammala. Uskomatonta. Ei Lontoo tai Lissabon, vaan Vammala. Kaikista maailman paikoista. Koko sen ajan haaveilin muuttavani Tampereelle. Opiskelijaidentiteettini olisi ollut huomattavasti uskottavampi. Olen kertonut ihmisille opiskelleeni Tampereen lähellä ja varonut mainitsemasta Vammalaa.
Ja kaikkien onneksi Vammalaa ei enää edes ole olemassa.
En ole räväkkä, seikkailunhaluinen maailmanmatkaaja, jonka somekanavat ovat täynnä vuorikiipeily ja surffauskuvia. Viime talvena kävin Levillä lautailemassa. Lastenmäessä. Samalla reissulle kävimme moottorikelkkasafarilla. En tietenkään itse ajanut moottorikelkkaa vaan istuin tyytyväisenä takana ja ihailin maisemia. En omista edes ajokorttia. Traktorikortti kyllä löytyy. Asun pääkaupunkiseudulla, joten siitä ei liiemmin ole hyötyä.
Ja kun pääkaupunkiseudusta puhutaan, voin kertoa että asun siellä vähiten uskottavimmassa kaupungissa. Ei sentään Tuusulassa, mutta lähellä. Kun kerroin tinderviestissä eräälle miehelle missä asun, hän ei vastannut mitään takaisin, koskaan. Hän itse oli Jakomäestä. Viime kesänä eräillä festareilla juttelin miehen kanssa, joka alkoi vittuilemaan asuinpaikastani. Kysyin mistä itse olet ja selvisi että hän asuu Nurmijärvellä. Vanhempiensa kanssa.
Tinderistä vielä sen verran että olen varmasti surkein tinderinkäyttäjä. En uskaltanut koskaan tykätä, koska pelkäsin joutuvani treffeille. Ja joka kerta kun en tykännyt, vaikka olisin tykännyt, ajattelin pyyhkäiseväni unelmieni miehen pois elämästäni. Sitten ajattelin, etten ehkä ansaitse unelmien miestä kun en uskalla edes mennä treffeille. Kerran tykkäsin ja jouduin treffeille. Jäivät ensimmäisiksi ja viimeisiksi. Poistin Tinderin.
Olen äiti.
Siitä en lähde vittuilemaan. Edes itselleni. Äitiys on pyhä asia.
Kuten jo kerroin en siis käy työmatkoilla ulkomailla. Tai ulkomailla oikeastaan muutenkaan. Viimeksi olen käynyt Tallinnassa ja Tukholmassa. Muistan matkasta parhaiten Ville viikingin leikkihuoneen ja pienen kahvilan Tukholman vanhasta kaupungista. Hetkeni maailmanmatkaajana.
Kysy ei ole siitä ettenkö olisi kiinnostunut eri kulttureista ja maista. Ei. Oikein etevästi luen muista kulttureista kirjoista tai katson dokumetteja. Matkustelu vaan on niin hirveän ennalta-arvaamatonta. Mitä vaan voi tapahtua. Pelkään löytäväni itseni Pariisin kartta kädessä Borneon sadematsästä tai viidakkoveitsen kanssa Berliinistä. Borneossa saattaisin kuolla käärmeen puremaan, nolosti Pariisin kartta kädessä ja kuka tietää mitä Berliinin poliisi on mieltä viidakkoveitsen hallussapidosta julkisella paikalla. Lisäksi olisi hirveän kiusallista yrittää selittää huonolla englannillani poliisille miksi pitelen viidakkoveistä. Kielimuuri olisi suurempi kuin Berliininmuuri aikoinaan.
Mitäs muuta.
Olen huono pitämään kodin siistinä. Enkä pese usein pyykkiä. Lapset sanoo monesti, että äiti nyt kyllä peset pyykkiä. Vastaan, joo joo.
Olen myös hirveän huono julkisten käyttäjä. Junalla matkustan kyllä. Ja oman kaupungin bussiliikenne on ok. Mutta Helsingin sisäinen liikenne hermostuttaa. Harjoittelen asiaa. 55 ja 56 on kokeiltu. Selvisin mihin pitikin. Tunsin itseni lähes maailmanmatkaajaksi. Tavoittelin jo viidakkoveistä laukustani, kunnes muistin että olen Helsingissä ja olisi ollut kauheaa joutua iltapäivälehtien lööppeihin, naisena joka heilui viidakkoveitsen kanssa ruuhkabussissa.
Minna